fbpx

Ajankohtaista 

Kurkistus Pekan Pirttien ajankohtaisiin tapahtumiin

Pekan Pirttien tilat toimivat otollisena näyttämönä erilaisten tapahtumien
keskiössä aivan Haapaveden ydinkeskustassa.

Marian Kahvila

Marian Kahvila aukaisi ovensa ensimmäisen kerran syksyllä 2013 Pekan Pirteillä. Kyseessä on Vuoden Tarjoilija 2013 Maria Suihkosen haave toteuttaa suussa sulavia herkkuja Haapaveden ja lähiseutujen asukkaille.
Marian Kahvilassa tuotteet valmistetaan pääsääntöisesti itse ja tarjolla on totuttu näkemään runsas valikoima eteenkin gluteenittomia tuotteita. Tällä hetkellä kahvila toimii tilauksesta ja on keskittynyt avaamaan ovensa Pekan Pirttien tapahtumien yhteydessä.

Joulun Taikaa Haapavedellä

Joulun Taikaa Haapavedellä on järjestetty Kulttuurikartano Pekan Pirteillä vuodesta 2014 lähtien. Kyseessä on lämminhenkinen, koko perheelle suunnattu joulutapahtuma. Tapahtuman kautta haluamme luoda tapahtumakävijöille satumaista joulutunnelmaa, jollaista ei helposti muualta löydä. Joulun Taikaa on vakiinnuttanut asemansa Haapaveden kulttuurillisten tapahtumien parissa ja se on ottanut oman paikkansa marras-joulukuun vaihteesta.

Kumppanuus

Koetko olevasi heittäytyjä ja sykkiikö sydämesi joululle? Kiinnostuitko Joulun Taikaa Haapavedellä -tapahtumasta ja haluat olla osana tapahtuman toteutusta? Etsimme vuosittain tapahtuman toteutukseen heittäytyjiä ja tapahtumannäköisiä yhteistyökumppanuuksia. Olitpa sitten potentiaalinen talkoolainen, esiintyvä taiteilija, käsityöläinen, kauppias, eläinten parissa työskentelevä, partiolainen tai urheilija. Ota yhteyttä ja kerro millä tavoin haluaisit olla mukana tekemässä kanssamme vuoden 2024 Joulun Taikaa. 

Kulttuurikartano Pekan Pirtit

Urheilutie 53
86600 Haapavesi

Sosiaalinen media